*

Cajppa - ajatuksia yhteiskunnastamme aidan takaa En kaipaa teitä enkä tienviittoja

Islam tarvitsee reformaation

Teologian professori, tohtori Martin Luther tuli tunnetuksi niistä 95 teesistä, joilla hän vuonna 1517 kävi katolisen kirkon pitkään jatkuneen alennustilan ja turmeltuneisuuden kimppuun. Tuhatvuotias paavius oli kivunnut huippuunsa ja uuden ajan alussa paavin maallinen valta ja rikkaus johtivat mittaviin väärinkäytöksiin. Oli kulunut 1500 vuotta siitä, kun kristinusko syntyi.

Nyt on kulunut n. 1500 vuotta islamin synnystä.

Puhutaan mitä puhutaan islamista, mutta kaikki sen tiet palaavat takaisin profeetta Muhammedin oppeihin. Islam ei ole koko olemassaolonsa aikana kyennyt uusiutumaan, vaan uskonto on edelleen ikivanha väkivaltainen ja nykymaailmaan sopeutumaton elämänohje, jota enemmän tai vähemmän orjallisesti noudatetaan. Länsimaiset käsitykset ihmisoikeuksista ovat vain tyhjiä sopimuksia, joita islamistiset valtiot ovat allekirjoittaneet voidakseen hyötyä länsimaisista etuisuuksista. Käytäntö on sortoa, orjuuttamista ja tappamista.

Islam on maailman ylivoimaisesti väkivaltaisin uskonto, jonka nimissä ollaan tänä vuonna tehty 1094 terrori-iskua, joissa on kuollut tai haavottunut yli 16.000 ihmistä. Viime vuoden vastaavat luvut olivat 2478 terrori-iskua, 21237 kuollutta ja 26680 haavoittunutta.

Sanotaan, että on maltillisia islamistejä ja radikaaleja islamistejä.

Me tiedämme, että ihminen, joka ei tunnusta profeetta Muhammedin oppeja, on islamin käsityksen mukaan vääräuskoinen, ja Koraani antaa melko yksiselitteiset ohjeet siitä, miten vääräuskoisten kanssa tulee menetellä. On hyvin kyseenalaista asettuisivatko nk. maltilliset mutta hartaasti uskovat islamistit tukemaan meidän vääräuskoisten oppeja ja elintapojamme, jos joutuisivat äänestämään Sharia-lain ottamisesta käyttöön. Epäilen, että äänestäisivät totalitaarisen islamistivaltion puolesta, koska uskonto on heille voimakkaampi side kuin kerrostaloasunnon naapuruussuhteet.

Maltillinen islam voi olla uskottava vain, jos sitä edustavat tahot ryhtyvät voimakkaasti ja ponnekkaasti vastustamaan kaikkea, joka estää nykymuotoiseen Koraaniin perustuvan puhdasoppisen islamin lisääntymistä länsimaissa. Sen sijaan, että kymmenet tuhannet islamistit marssivat Sharia-lain puolesta, haluaisin nähdä samojen partasuiden ja huntutätien marssivan islamin nykyisiä tulkintoja vastaan.

Mielenosoitukset (esim. Köln 17.6.), joissa islamistit vastustavat terroria, eivät riitä vakuuttamaan minua, koska islamistinen terrori on itsessään suurin este islamin matkalla konti totalitaarista valtiota.

Islam tarvitsee reformaaton, joka tuo uskonnon 500 vuotta eteenpäin ajassa. Ennen kuin sellainen tulee, islam on silmissäni vain yksi monista opeista, jotka hakevat maailman herruutta ensi kädessä lisääntymällä ja terrorilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tarvitsee mitä tarvitsee..mutta se on tapahduttava sisältä eikä ulkoa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Saanen muistuttaa, että maailmassa on kristittyjä 2,4 miljardia ja heistä katolisia hieman yli puolet eli 1,3 miljardia. Reformoituja on siis vajaa puolet. Ainakin roomalaiskatolisten suhteellinen osuus kristityistä taitaa olla hienoisessa kasvussa.

Jos kristityistä vain vajaa puolet ovat kääntyneet reformoituihin uskontokuntiin nyt 500 vuoden aikana, millä aikataululla kaikkien muslimien voisi ajatella kääntyvän?

Ongelmahan tässä on, ettei varsinaisesti ole mitään yhtä "the islamia" yhtään sen enempää kuin kristinuskoakaan ja kaikki uskontokunnat ovat enemmän tai vähemmän itsenäisiä. Islamissa kirjo voi ehkä olla vielä suurempi, sikäli että paljon määräytyy yksittäisten sharia-lainoppineiden perusteella, joita on varsin moneen lähtöön.

Veikkaisin siten, että islam on ehkä jo saanut reformaation, joissain pienissä porukoissa, mutta suurin osa muslimeista ei ole koskaan törmännyt siihen.

Käyttäjän KajGran kuva
Kaj Granlund

Kuten varmasti tiedät, myös katolinen maailma muuttui. Nyt en kuitenkaan viittaa siihen, että islam muuttuisi kuten paavinvalta aikoinaan. Paavinvalta kumottiin maallisen korruption ja esim. anekaupan saatua suhteettomat mittasuhteet. Haluttiin palautta kristinusko "juurilleen".

Islam tarvitsee samanlaisen kapinan, mutta nyky-yhteiskunnan suuntaan.

En tiedä esitinkö asiani huonosti, mutta yritin sanoa, että on vain yksi koraani, johon islam nojautuu. Kovan paikan edessä kaikki muslimit tulevat valitsemaan koraanin tien riippumatta siitä, mitä he tänään ajattelevat. Juuri tästä syystä en usko, että on olemassa maltillinen islam.

Muutoksen on lähdettävä muslimien pyhien kirjoitusten, ei lainoppineiden julkisuuteen tuomista tulkinnoista. Olen nähnyt useita dokumentteja siitä, kuinka länsimaiselle medialle maltillinen muslimi omissa piireissään kääntyy terriroa ja sortoa kannattavaksi saarnaajaksi.

M.O.T

Käyttäjän ToniVoutilainen kuva
Toni Voutilainen

Islam tarvitsee oman Voltairen, ei mitään reformaatio pelleä a´la Luther. Eurooppalainen maallistuminen lähti liikkeellä valistuksenajan filosofeista, ei Lutherista. Voin toki myöntää että Luther sai hyvääkin aikaan, ilman häntä olisimme varmaankin roomalaiskatollilaisia.

Tätä ei tosin tapahdu koska Arabimaassa löydät itsesi hirttoköydestä jos uskallat kritisoida tätä mahtavaa uskontoa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

sama se kristinuskossakin oli aikanaan

Käyttäjän abdurrahmanfaig kuva
Abdurrahman Faig

Saanen huomauttaa, että Martti luther oli antisemitisti ja naistenvihaaja. Sen ajan ihmiselle sopivia ominaisuuksia. Martti Luther saattoi vähentää korruptiota, mutta sai aikaan verisiä kiistoja.

Olet oikeassa tuon Voltairen suhteen. Valitettavasti kuolemanpelko vain sattuu olemaan liian voimakas islamissa. Mutta täytyy aina muistaa, että joukissa on voimaa. Jos kaikki maailman järkevät muslimit (joita on moninkertaisesti enemmän kuin äärimuslimeja) lyöttäytyisivät yhteen, ei terrorismia enää olisi.

Muistakaa kuitenkin, että suurvallat, kuten USA ja venäjä hyötyvät terrorismista (asekauppa, väkiluvun alentaminen, vihan lietsominen jne.)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Ehdottomasti.

Politisoitunut, vallanhaluinen ja sotaisa Islam ei vaan ole samalla planeetalla länsimaisen sivistyksen kanssa. Pelkät uskonnon kautta poikivat rangaistukset ovat täysin sairaita, vastenmielisiä ja lisäksi myös länsimaisten lakien vastaisia. Muista arvoista puhumattakaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Islamin länsimaihin integroitumisen asemasta tullaan näkemään läntisen arvomaailman syrjäytyminen. Tätäkö EU ssa toivotaan ?

Eikä kyse ole pelkästä kivikautisesta kirjan ja opin höpöhöpöstä, vaan tämän uskonnon kautta kumpuavasta poliittisesta vallanhalusta. Euroopassa ei uskalleta puhua asioista ja yhden liikkeen tekemisistä ääneen. Puhuminen kun on rasismia, vihapuhetta jne. Vaikka uhka aivan selvästi on havaittavissa. Onko Hitlerin ja rotuopin muodostama taakka länsimaille edelleen niin suuri ja kaikkien, saksalaisten lisäksi, on tästä kannettava taakkaa hyväksymällä ulkopuolelta tuleva poliittinen toiminta ? Ei pitäisi olla, vaan nyt pitäisi yhdessä miettiä, kuinka vähennetään poliittisen Islamin aiheuttamaa uhkaa ja kaaosta.

Onko muuten tämä Islam poliittisine tavoitteineen ja vallanhaluineen muuttunut vuosisatojen aikana ? Ei yhtään. Toivoa muutoksesta toki olisi, mutta merkkejä muutoksesta ei ole vieläkään näköpiirissä.

Käyttäjän abdurrahmanfaig kuva
Abdurrahman Faig

Islam todellakin tarvitsee uudistusta. Tämä uskonto on kuitenkin sen verran ylimielinen, että sen kannattajat eivät suostu myöntämään virhettään. Islam "todistaa" kaiken Koraanin avulla, ja tämä Koraani on syynä Islamin lukuisiin kehäpäätelmiin.

Ihminen on älyllisesti laiska olento. Ihminen suostuu uskomaan lähes mihin tahansa, kunhan lupaukset ovat riittävän hyviä. Nää lupaukset opetetaan sitten omille lapsillekin. Tällainen aivopesujen ketju pesiytyy ihmisten mieleen ja alitajuntaan, eikä tätä alitajuntaan pesiytynyttä sairausta saa helposti pois. Täytyy olla keskimääräistä terävämpi, jotta voisi kyetä hylkäämään vanhat ideologiat. Siksi ateisteja ja agnostikkoja kutsutaan nimellä bright.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Tarjoan islamin uskonnon ja oppisuunnan uudistajaksi omia kirjojani Kristillinen filosofia (julkaistu Elisa Kirjassa vuonna 2013). Asiaa on vain vaikeata työstää, kun en ole löytänyt suomalaisia yhteistyökumppaneita vielä. Tarvittaisiin pahvikirjat ja käännösversioita. Kuka lähtee mukaan uudistamaan uskoa ja uskontoa, mukaan tulevaisuuden toivon maailmaan?

Käyttäjän KajGran kuva
Kaj Granlund

Kaikella kunnioituksella Tarja, mutta me emme ulkopuolisina voi eikä meidän edes pidä puuttua asiaan. Kaikenlainen puuttuminen kärjistää ongelmaa entisestään. Uskonpuhdistuksen tulee syntyä aislamin sisällä, jotta sillä olisi mahdollisuuksia onnistua.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Kyse on kirjoista ja kirjallisuudesta. Toki kirjoja voivat lukea myös islam-uskoiset. Tarvitsen kirjoilleni sen kirja-alan suomalaisen palvelun, että niistä tulee myös pahvikirjoja. Minä olen osannut kirjoittaa nuo kirjat, mutta minulla ei ole omaa kirjapainoa, mitä minulle on kirja-alan ihmisten taholta suositeltukin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset