Cajppa - ajatuksia yhteiskunnastamme aidan takaa En kaipaa teitä enkä tienviittoja

Kaikki blogit puheenaiheesta Kolmas maailmansota

Loput ihmisistä saa kävellä avojaloin aavikolla saatanan sytyttämässä helteessä

Tällä pienellä planeetalla ei ole paratiisia eikä pimeää onkaloa, johon toisistaan riippuvaiset systeemit eivät vaikuttaisi koko määrällään. Maapallo on kuin kierteellä pyörivä keilapallo, jonka millimetrin korkuisella pinnalla on hieman elämän tahroja. Keilapallo päätyy uuteen olomuotoon jokaisen heiton jälkeen, kun sen pintaa pyyhkäistään kemikaaleihin kosteutetulla liinalla. Se kaikki paha johtuu ihmisen toiminnasta maan päällä. Ihmisen täytyy pitää pallonsa puhtaana, jaettava sen elämää ylläpitävät resurssit tasaisesti kaikkien ihmisten kesken.

Usa haluaa saada Syyrian omaan valtapiiriinsä

 

Usan viimeaikaiset toimenpiteet Syyrian suunnalla on johdonmukaista seurausta Syyrina armeijan saamasta voitosta itäGhoutan alueella. Usan ja mukana olevien länsivaltioiden tulee nyt toimia mikäli haluavat saada Syyrian edes osittaiseen hallintaansa. 

 

Tilanne Syyriassa on herkkä ja Trump haluaa katsoa nyt miten pitkälle Venäjä on valmis puolustaakseen Syyria tilanteessa Usa tuo omaa armaadansa Syyrian rannikolle odottamaan laukaisukäskyä. 

 

The Myth of Germain Villainy

Holokaust on juutalaisten keksimä satu! Suurin piirtein näillä sanoilla alkaa tämän kirjan johdanto ja nämä sanat jäivätkin sitten vaivaamaan mieltäni koko kirjan ajan.

Trump petti vaalilupauksensa - aloitti kolmannen maailmansodan Syyriassa

Trumpin hallinto on aloittanut muutama tunti sitten Syyrian pommittamisen. Näin Trump on nyt pettänyt tärkeimmän vaalilupauksensa ja aloittanut käytännössä kolmannen maailmansodan.

 

Amerikan presidentinvaaleissa ehdokkaiden kannat Syyrian sotaan olivat selvät. Hillary kannatti sotaa Assadia ja Venäjää vastaan. Trump puolestaan ehdotti taktista liittoa Venäjän kanssa ISIStä vastaan. Vaaleissa Trumpin kanta voitti - kukapa järkevä amerikkalainen olisi halunnut Hillaryn lupaamaa kolmatta maailmansotaa Assadia ja Putinia vastaan.

 

aseteollisuuden vahva nousu. Dwight D. Eisenhower 1960

Donald J. Trumpin presidentinvaalivoitto on selvä. Se mitä siitä seuraa on kysymys, johon kukaan ei oikein osaa vastata mitään. Yksi asia on kuitenkin varma - NATO - ovi taitaa olla loksahtanut Suomen osalta kiinni pysyvästi - ainakin seuraavan neljän vuoden ajan. Se mitä Trumpin voitosta seurasi oli kuitenkin aseteollisuuden markkinoiden valtaisa kasvu. Olemme ajautuneet pahimpaan väkivallan uhkaa huokuvaan kierteeseen sitten 1930 - luvun. Kukaan ei halua sanoa sitä ääneen, mutta tulevaisuutemme on todella huonoilla kantimilla. Vuonna 1960 Yhdysvaltain Presidentti Dwight D.

Uusi Maailmanjärjestys on täällä osa 1

Turkki aloitti lauantaina Aleppon pommittamisen, sunnuntaina raportit kertoivat maajoukkojen siirtyneen Syyrian alueelle. Turkin aloittamista pommituksista uutisoivat brittilehti Independent ja yhdysvaltalainen kriittinen talouslehti Zerohedge. 

 

Kiina loi Aasian investointipankin – seuraavaksi se haastaa Wall Streetin

Kiina perusti Aasian investointipankin – seuraavaksi se luo Wall Streetille kilpailijan

…Kiinalais-Aasialaisen Jättipörssin, joka tähtää Globaaliksi Pörssiksi

*

Helsingin Sanomat kirjoitti näkyvästi ke 18.3.2015;

Kiinan-herkut repivät lännen rintaman. 

katso: https://plus.google.com/u/0/photos/113679801467129695575/albums/6127861809538667393?sort=1

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä