Cajppa - ajatuksia yhteiskunnastamme aidan takaa En kaipaa teitä enkä tienviittoja

Kaikki blogit puheenaiheesta Pienpuolue

Perintä pelleilylle saatava loppu!

Yksityiset perintäyhtiöt on Suomessa saatava kuriin lopullisesti. Nykyinen perintä- ja ulosottomekanismi polkee jo muutenkin maissa olevan ihmisen entistä syvemmälle mutaan. Ihmistä tulisi tukea vaikeina aikoina. Jos menettää työnsä ja hallituksen toimien tuloksena saa karenssia eikä näin pysty makselemaan elämäänsä, maksut kasaantuvat. Kun rahaa vihdoin on mahdollista saada tilille, on soppa jo keitetty. Maksamattomat laskut lipsahtavat perintäyritysten haaviin hyvinkin huomaamatta ja ripeästi. Korot ym.

Hyvinvointia pienpuolueiden tahdittamana?

Suomalaisten hyvinvointi on romutettu, valtion omistukset myyty ja itsenäisyys luovutettu vapaaehtoisesti. Poliitikot tulevat hallitus hallitukselta röyhkeämmiksi. Jo valmiiksi rikkaat rikastuvat köyhien köyhtyessä. Edessämme tulee olemaan hyvinkin ratkaisevat vaalit. Jos päästämme valtapuolueet jälleen kerran valtaan neljäksi vuodeksi, saatamme joutua tilanteeseen missä rikkaiden valta on niin juurtunut ettei tilanteesta ole enää paluuta. Pahimmassa tapauksessa tilanteeseen josta pääsemme irti vain täysimittaisen sisällissodan runtelemana.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä