Cajppa - ajatuksia yhteiskunnastamme aidan takaa En kaipaa teitä enkä tienviittoja

Kaikki blogit puheenaiheesta Tuet

Suomalaista tukirahaa valuu järjestelmällisesti ulkomaille

Suomi antaa kehitysapua tänä vuonna miljardin verran, josta noin 600 miljoonaa on varsinaista rahallista kehitysapua ulkomaille ja siellä oleville avustusjärjestöille. Rahaa jaetaan kehitysmaihin erilaisiin projekteihin, itäiseen Afrikkaan, Afganistaniin ja muutamaan Kaukoidän maiden tarpeisiin.

Yhteiskunta voi säästää lisäämällä omaishoidon tukia

Omaishoito on Suomessa päätöntä. Omaishoitajat saavat muutaman satasen tukea per kuukausi. Tuesta myös maksetaan verot, ja jos olet omaishoidon ohessa töissä (kuten on käytännössä pakko olla), verot luonnollisesti nousevat. Samaan aikaan laitoshoito kustantaa 150-250 euroa per päivä.

Talonpojan kohtalo seuraavan hallituksen käsissä

 

Kirjoitin täällä 24.1.2019 maataloudesta. Pääosin kirjoituksessa pohdin Suomen EU-jäsenyysaikaa sen alusta tulevaisuuteen asti.  Keskusteluakin syntyi. Kitos siitä!

 

Palaan vielä asiaan, koska on tullut uusia mielenkiintoisia ehdotuksia.

 

Vielä pari vuotta sitten eduskunnan budjettikeskustelussa puhuttiin maatalouden ongelmista ja vaikeuksista.  Viime syksynä puheet siirtyivät askeleen vakavammiksi. Moni edustaja puhui kriisistä. Puhujat olivat alan käytännön asiantuntijoita.

 

Hallituksen tempputyöllistetyt ja suuri kusetus


”Olen jo vuosia seurannut, kuinka palkatonta työvoimaa käytetään hyväksi. Tätä hyväksikäyttöä harjoitetaan milloin minkäkin nätin tavoitteen nimissä”, virkailija kertoo. Viimeisin ”nätti tavoite” on Sipilän hallituksen aktiivimalli, joka astui voimaan vuoden 2018 alussa. Se sai täystyrmäyksen sekä tavallisilta kansalaisilta että oppositiolta ja työmarkkinajärjestöiltä. Aktiivimalli on kuitenkin vain jäävuoren huippu.

Työttömyyskorvausrahat pienyrittäjyyskylien perustamiseen

Miksi holhousSuomi jakelee jatkuvasti hengenpitimiksi kalaa kotiin, kalastamaan opettamisen sijasta?

Tätä idiotismia harjoittaa työttömyystukijärjestelmämme eli tukee työttömyyttä, kotona loisimista! Tässä käytännönläheinen kuvaus radikaalista säästöratkaisusta. Kertaluontoinen kokonaisratkaisu ja valtiontalouden pelastus.

 

Idea

Ansiosidonnainen päiväraha vai työmarkkkinatuki+20e ?

Palkansaaja,veronmaksaja on työssä ollessaan maksanut vuosia Työssä ollessa maksaa veroa 22%-42%. Ansiosidonnainen päivärahan Maksaa pakollisena työttömyysmaksua, työnantaja osan, liitto osan. Näin ollen palkansaaja ,veronmaksajan , ansioturvan valtion osuus on hänen veroistaa työmarkkinatuen verran 580e miinus 20% vero.Jonkka valtio joutuisi maksamaan muutenkin työttömälle. Kun 400pv tulee täyteen putoaa työmarkkinatuelle. Joka on vastiikkeellinen tähän tapaan. Tekeekö SOS-hallitus kahdet työmarkkinat? Yli 35 000 suomalaista tekee jo töitä sosiaaliturvansa eteen.

Ja näin hallitus vei meiltä oikeuden ruokaan!

Kuten otsikossa jo lukeekin, meiltä ruokavammaisilta vietiin taas viimeinenkin. Jos ihan oikein muistan niin ihan vuosi sitten keliakialiitto oli laskenut että keliaakikon ruokakorvaus tulisi kolminkertaistaa, että päästäisiin samoihin hintoihin kuin ei keliaakikolla.

 

Opintotuella kaksi samantasoista tutkintoa

Eduskunta päätti, että enää ei myönnetä opintotukea toista samantasoista tutkintoa opiskeleville.  Siitäpä syntyi adressi, jolla  halutaan vaikuttaa toisen tutkinnon tuen säilymiseksi.

 

ROUVAKERHO ON PUHUNUT

"Arvostamani asiantuntijat, ammattilaiset ja äidit ohjelmassa tiesivät mistä puhuivat"Ei saa kommentoida,SDP.Keille nämä JULISTUKSET ovat suunnattu??? Arvostus menee juuri niin kuten Huovisellakin.Perhe on se VIIMESIJAINEN.SDP:n Huovisella,kuten keskustan,kokoomuksen jne.ROUVAKERHOLAISILLA,on hoppu ja tärkeätä tukea perheiden ULKOPUOLISIA tomijoita.Kiireellä värkätään lakia SIJAISPERHEIDEN ETUJEN TOTEUTUMISEKSI. RAY tukee näitä erilaisia hankkeita kymmenillä, sadoilla tuhansilla euroilla vuosittain. Samaan aikaan rouvakerholaiset säätelevät lakeja joilla perheiltä viedään kaikki oikeu

Rahavirrat perheille ,IHANA TUKIELÄMÄ

Kaikki "sosiaalietuudet" pitää hakea erikseen.KELA:n maksamat lapsilisät,vanhempainraha,asumistuki(joka tarkistetaan vuosittain,tai tulojen muuttuessa)jne.
KELA ei maksa mitään sosiaaliturvaan kuuluvaa etuutta ilman hakemusta.Suoja osa joka nyt 2014, 300 euroa otettiin voimaan ,vähentää asumistuen määrää saman verran.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä