*

Cajppa - ajatuksia yhteiskunnastamme aidan takaa En kaipaa teitä enkä tienviittoja

Kaikki blogit puheenaiheesta Raha

Kohta meillä on lääkäreitä kuin Kuubassa

Lääkäriliitto on uutisten mukaan huolissaan siitä, että kohta Suomea uhkaa lääkäritulva. Lääkäreitä koulutetaan niin paljon, että heistä tulee kohta ylitarjontaa, ja satoja lääkäreitä uhkaa työttömyys. Ymmärrän kyllä että lääkäriliitto pitää omiensa puolta, eivät he halua kilpailua omalle reviirilleen, mikä taas laskisi hintoja. Poliittisten päättäjien ei kuitenkaan pitäisi mennä tähän mukaan.

Mitä on inhimillisyys? Juoppo, juppi, kauppias ja politiikko

Kaksi kaunista nuorta naista Kampin terassitorilla tänään. Toisella suu veressä. Toinen yhtä sekaisin, huitoo ja huutaa pullo kädessä.

 

Nyt kun ilmat ovat vähän lämmenneet näitä näkee myös keskustassa. Laitakaupungilla näkee enemmän.

 

Ja montaa tapausta ei näe. Seinien sisällä tapahtuu kaikenlaista. Aika usein se on siellä aika huomaamatonta, siistiä, onnetonta kaappijuoppoutta. Ei kunnon ihminen virtahepoa näe omassa olohuoneessaan.

 

Itsemurhien ehkäisyyn tarvitaan uusia keinoja

Suomi tarvitsee itsemurhien ehkäisyyn erikoistuneita lääkäreitä ja hoitajia.
 
Jos Suomessa olisi tarpeeksi itsemurhien ehkäisyyn erikoistuneita lääkäreitä ja hoitajia sekä sen myötä todellista osaamista kaikesta mahdollisesta itsemurhiin liittyvästä, niin Suomen itsemurhat voidaan saada laskuun.
 
Ruotsissa on itsemurhien ehkäisyn -ambulansseja (ovat estäneet useita satoja itsemurhia vuosittain), kaikesta itsemurhiin liittyvästä kehotetaan puhumaan vaikenemisen sijaan ja ihmisiä kannustetaan puhumaan siitä kuinka he voivat.
 

Kuntavaalit 2017 poimintoja vaalikonevastauksistani

Kuntavaalit lähestyvät ja tässä poimintoja vaalikonevastauksistani Ylen sekä Hs:n vaalikoneeseen

Ylen vaalikone

OPPI.

Koulujen opetusryhmät ovat jo niin isoja, että oppiminen häiriintyy.

-JOKSEENKIN ERIMIELTÄ.

Taseen ulkopuolinen elvytys on ennätyskorkealla

 

Suomen takauskanta on kasvanut viime vuosina hälyttävästi ja on selvää, että myös luottovastuutapahtumia on lähivuosina odotettavissa. Suomessa olisi nyt tartuttava määrätietoisesti julkisen talouden kokonaisvastuiden tarkasteluun ja ennakoivaan riskienhallintaan. Tämä on myös koko eduskunnan asia.

 

Tutkimus- ja innovaationeuvosto

Mitä tekee Tutkimus- ja innovaationeuvosto? Alla neuvoston esittely ja jäsenet. Onko lukijoilla havaintoja tämän neuvoston aikaansaannoista?

Tutkimus- ja innovaationeuvosto

 

Tutkimus- ja innovaationeuvosto on hyvinvointia, kasvua ja kilpailukykyä tukevan
tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehittämistä varten.

Lääkkeiden saatavuus on surkea isoissa kaupungeissa

 

Julkaisin syksyllä 2016 kirjan nimeltä ”Apteekkireformi”, koska apteekkijärjestelmämme kaipaa pikaista ja perusteellista remonttia. Esitin kirjassa kuusi keinoa, jotka toteutuessaan tuottavat lopputuloksena alalle reilua kilpailua ja kansalaisille halvempia lääkkeitä.

Ennen, jopa runoilijat tiesi sen!

Saksan keskuspankinjohtaja Jens Weidmann piti puheen nojaten saksalaisen runoilijan Goethen teokseen „Faust“. Jens siteerasi teoksessa kuvattua „rahan luomista tyhjästä“ ja vertasi sitä nykypäivään. (1)

 

Goethen kirjassa Mephistopheles tarjosi rahapulassa olevalle keisarille samaa ratkaisua, kuin EKP Euroopalle.

„Olen kyllästynyt tähän ikuiseen miten ja koska. Meiltä puuttuu rahaa, hyvä on, tehkää sitä lisää.“ narisee keisari Mephistophelesille ja tämä vastaa: „Minä luon mitä haluatte ja luon vielä lisää.“

Miljardöörit valtaan – Yes!

Vaalikampanjassaan Trump lupasi ennen kaikkea toimia ”pienien ihmisien” hyväksi. Ainakin taustavoimaa pieniä ja tavallisia ihmisiä varten hän on koonnut kiitettävästi, useista muista miljardööreistä itsensä lisäksi. Trump on itse kertonut omaisuutensa olevan noin 10 miljardia.

Opetusministeriksi kaavailtu Betsy de Vos on 5,1 mijardin ”arvoinen”. Talousministeriksi on näillä näkymin tulossa Wilbur Ross 2,9 miljardin omaisuuden haltijana. Energiaministeri Harold Hamm olisikin sitten jo hieman varakkaampi 15,3 miljardin salkullaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä