Cajppa - ajatuksia yhteiskunnastamme aidan takaa En kaipaa teitä enkä tienviittoja

Kaikki blogit puheenaiheesta Sananvapaus

Uusia journalistisia haasteita

Kansanedustaja ja perussuomalaisten ensimmäisen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari ajoitti lukiolaisen pitkän vuodatuksen just presiis kohdalleen persujen puolesta.

Demareiden pikkunäppärä operaatio ajoi karille

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) on saanut eduskunnan luottamuksen äänin 100-60. Kiitos luottamuksen antaneille.

Punavihreiden verbaalinen vastaisku on armoton, mutta tulos on taululla. Demareiden pikkunäppärä operaatio ajoi karille. Palautteen perusteella useat suomalaiset kyllä arvostavat, että siniset uskaltavat puolustaa konservatiivia. Suomalaiset tolkun konservatiivit eivät elämöi näkemyksillään julkisuudessa, mutta pohjavire näkyy ja tuntuu.

Vihervasemmisto ja Soinin aborttikysymys

Raamattuun ja Jeesukseen uskova kristitty ei hyväksy elämän lopettamista. Ei kohdun ulkopuolella eikä sen sisäpuolella. Ulkoministeri Soini ei ole tämän vakaumuksensa kanssa yksin. Näin eivät ajattele vain katolilaiset vaan miljoonat ihmiset muistakin kuin uskonnollisista syistä.

Ulkoministeri Soini ja putkimies Rekanen

”Jos Natoon jonain päivänä mennään, se lisäisi meidän turvallisuuttamme yleisesti ja lisäisi päätösvaltaamme.”

Näin sanoi pääministeri Alexander Stubb (kok.) 8. elokuuta 2014. Pääministeri. Hallitusohjelmassa ei ollut kirjausta, että Suomen Nato-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta. Hän ei toiminut Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen virallisen linjan mukaisesti tällä kommentillaan, joka on selkeällä suomen kielellä selvä linjaus.

Onko Soini luvannut muuttaa tapojaan vai ei - ristiriitaista viestiä?

Sipilä on kertonut julkisuuteen, että Timo Soini on hänelle luvannut muuttaa toimintatapojaan ja Iltalehti kertoo seuraavaa:

"Viimeksi eilen keskustelimme siitä, että on selvä, että tässä voi syntyä väärinkäsityksiä ja kun voi syntyä väärinkäsityksiä, toimintaa pitää korjata. Soini näin eilen lupasi ja lupasi myöskin ottaa hyvin vakavasti sen, mitä oikeuskansleri sanoi ja minulle riittää se."

Rikosnimike ”Julkinen kehottaminen rikokseen”

Viime viikon tiistaina Mikkelin käräjäoikeudessa käsiteltiin kolme vuotta vanhaa facebook kirjoitustani ennakkotapauksena rikosnimikkeellä ”Julkinen kehottaminen rikokseen”.

Mitä on tämä EU:n "liberaali demokratia"?

Arvopohjasta on tullut kyllä täysin ansaitusti pelkkä iso vitsi.

Yle uutisoi keskiviikkona 12.9, että EU äänestää kurinpitomenettelystä Unkaria vastaan. Unkaria syytetään Euroopan Unionin perusarvojen kuten demokratian laiminlyönnistä. Yle valheellisesti väitti uutislähetyksessä, että kaikki MEPIT kannattavat kurinpitotoimia Unkaria vastaan vaikka ainakaan Meppi Jussi Halla-aho ei kannattanut kurinpitotoimia. Yle myöhemmin oikaisi väitteen.

Sepitys

Venäjän media myllyttää. Se hämmentää ja sepittää. Venäjä väittää, ettei sillä ole mitään tekemistä Salisburyn myrkytysten kanssa.

Myrkkyisku johti yhden ihmisen kuolemaan ja neljä ihmistä joutui rankkoihin sairaalahoitoihin. Myrkytyksissä käytettiin sotilastason Novitšok-hermomyrkkyä.

50 päiväsakkoa facebook kirjoituksesta

Työlistalla tälle päivälle oli istunto Etelä-Savon käräjäoikeudessa, koskien 2015 facebookiin jakamaani Uuden Suomen artikkelia omalla saatetekstilläni. Medioissa saatetekstini ilman jakamaani linkkiä nostettiin yhdeksi pääuutiseksi. Uutisissa kirjoitukseni kytkettiin monenlaisiin rikollisiin toimiin, joista en ollut maininnut sanallakaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä